Olen yksi miljoonasta suomalaisesta, joka lupaa aloittaa laihdutuskuurin tammikuun ensimmäisellä viikolla. Ei siis heti, vaan ensi viikolla, tarkemmin sanottuna tiistaina. Täysin aloittelija en laihduttamisessa ole: vuosi sitten painoin 83 kiloa. Tällä hetkellä painoa löytyy n. 74 kiloa, joten lähes kymppi meni vuodessa. Pituuteni on 171 senttiä, joten muutamia kiloja ihannepainon yläpuolella olen vielä. Oikeastaan tavoitteeni on kesän korvilla painaa 62 kiloa, jolloin olen ihannepainon alarajoilla. Välitavoitteenani ovat 70 ja sitten 65 kiloa.

Laihdutuksessani minua auttavat:

  • Kalorilaskuri, jonka avulla laihduin tänäkin vuonna.
  • Yksi Suomen suurimmista kuntokeskuksista, johon minulla on jäsenyys. Pidän spinningistä ja erilaisista jumpista, ja ne ovatkin tärkeä apu laihduttamista.
  • Olen myös vakavasti harkinnut Painonvartijoihin menemistä. Ongelmana on kuitenkin se, että käsittääkseni siellä lasketaan pisteitä, ja minä taas olen ihastunut tuohon kalorilaskuriin. Toisaalta kalorit on helppo muuttaa pisteiksikin. Lähinnä kaipaan sitä tsemppihenkeä, mitä painonvartijoiden ryhmässä saattaa saada.
  • Kuvat, jotka aion linkittää myös tänne. Ajattelin ottaa esim. kerran kuukaudessa muutaman kuvan itsestäni, jotta on helpompi seurata kehitystä.
  • Toivottavasti saisin tukea myös muilta laihduttajabloggaajilta! Tsemppaan mielelläni myös muita.